Corporate site
Market site
Australia (en)Aurinkovoimalaksi kutsutaan järjestelmää, jossa aurinkopaneelit muuntavat auringonsäteilyn sähköksi.
Aurinkovoimala koostuu yleensä aurinkopaneeleista, niiden asennustelineistä sekä inverttereistä ja tarvittaessa muuntajista, jotka muuttavat aurinkopaneelien tuottaman sähkön verkkoon sopivaksi. Lisäksi aurinkovoimalan sähköistämiseen tarvitaan kaapelointia ja sähköntuotannon optimointiin ohjausjärjestelmä, jolla hallitaan aurinkovoimalaa ja seurataan sähköntuotantoa.
Teollisen mittakaavan aurinkovoimalasta puhutaan silloin, kun se tuottaa suuren määrän sähköä kantaverkkoon tai jakeluverkkoon esimerkiksi teollisuuden tai kuluttajien tarpeisiin. Joissakin yhteyksissä teollisen mittakaavan aurinkovoimalalla tarkoitetaan voimalaa, jonka nimellisteho on yli 1 000 kilowattipiikkiä (kWp) eli 1 megawattipiikki (MWp). OX2 kehittää vain teollisen mittakaavan voimaloita.
Aurinkovoimalat voidaan lajitella teollisen kokoluokan lisäksi keskikokoisiin ja pieniin voimaloihin. Keskikokoisiksi voidaan määritellä 10–1 000 kilowattipiikin voimalat ja pieniksi alle 10 kilowattipiikin voimalat.
Wattipiikki (Wp) on tehon yksikkö, joka kuvaa aurinkovoimalan nimellistehoa eli aurinkopaneelien enimmillään tuottamaa tehoa standardiolosuhteissa. Todelliseen tehoon vaikuttavat mm. paneelin teknologia ja suuntaus sekä säteily- ja sääolosuhteet.
Nyt suunnitteilla olevien voimala-alueiden pinta-alat vaihtelevat tehon mukaan kymmenistä hehtaareista yli tuhanteen hehtaariin. Useimmiten voimala-alue koostuu erillisistä aurinkopaneelialueista, joiden välillä on ihmisille, eläimille ja luonnolle tarkoitettuja kulkureittejä tai suojavyöhykkeitä.
Suomessa teollisen mittakaavan aurinkovoimaloita on toistaiseksi melko vähän. Tällä hetkellä toiminnassa on kymmenkunta voimalaa, ja niiden pinta-alat mitataan kymmenissä hehtaareissa.
Suuret aurinkovoimahankkeet tuottavat suuria määriä puhdasta ja uusiutuvaa energiaa, mikä vähentää fossiilisten polttoaineiden tarvetta ja siten kasvihuonekaasupäästöjä. Aurinkovoima lisää myös huoltovarmuutta ja se tasapainottaa mm. tuulivoimatuotantoa. Näin siksi, että kesäaikaan aurinkovoimatuotanto on enimmillään, kun taas talviaika on tuulivoimatuotannolle otollisin.
Kaikilla energiantuotantomuodoilla on omat kokonaisvaikutuksensa alueen ympäristöön. Maisema- ja ympäristövaikutuksia minimoidaan huolellisella suunnittelulla, joka ottaa huomioon aurinkovoimapuiston koon, sijainnin ja ympäröivän luonnon. Näin varmistetaan luonnon monimuotoisuuden ja arvokkaiden luontokohteiden säilyminen.
Kaikki aurinkovoimapuistot suunnitellaan huolellisesti, ja suunnittelussa huomioidaan paikalliset asukkaat ja muut alueen käyttäjät sekä esimerkiksi ulkoilualueet ja tärkeät luontokohteet.
Aurinkovoimapuisto muuttaa alueen maisemaa. Aurinkopaneelialueet usein aidataan, mikä rajoittaa liikkumista alueella. Rakentaminen voi aiheuttaa väliaikaista häiriötä lähialueen asukkaille ja käyttäjille. Toisaalta aurinkovoimapuistot tuovat alueelle työmahdollisuuksia ja maanomistajille vuokratuottoja sekä kuntalaisille pitkäaikaista ja säännöllistä verotuloa. Näiden avulla voidaan säilyttää ja kehittää alueen palveluja ja elinvoimaa.
Aurinkopaneelien tekninen käyttöikä voi olla jopa 30–40 vuotta. Vanhentuneet paneelit voidaan tarvittaessa uusia. Aurinkopaneeleiden materiaaleista voidaan tehokkaasti kierrättää esimerkiksi alumiini, kupari, hopea ja lasi. Myös muita osia kierrätetään mahdollisimman paljon.
Aurinkopaneelit ja -voimalan sähkönsiirtoon liittyvät rakenteet tarkastetaan ja huolletaan säännöllisesti. Myös voimala-alueen tiestöä ylläpidetään säännöllisesti.
Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Hyväksymällä sallit evästeiden käytön. Jos haluat lisätietoja tai poistaa evästeet käytöstä, napsauta tätä.
Evästeasetukset
Nämä evästeet ovat välttämättömiä, jotta sivusto toimii ja tarjoaa sinulle paremman käyttökokemuksen.
Käytämme YouTubea videoiden näyttämiseen verkkosivustollamme, ja videosoitin asettaa evästeitä tietokoneellesi.