Maatuulivoima
Metsälamminkangas
Vaala, Suomi
- Vaihe
- Toiminnassa
- Sijainti
- Vaala
- Käyttöönotto
- 2022
- Tuotanto
- 400 GWh
Tiedot hankkeesta
Metsälamminkankaan tuulipuisto sijaitsee Vaalassa, Pohjois-Pohjanmaalla. Alue on metsätalouskäytössä ja sijaitsee noin kolmen kilometrin etäisyydellä lähimmästä asutuksesta.
Tuulipuisto käsittää 24 tuulivoimalaa, joiden enimmäiskorkeus on 230 metriä ja yhteenlaskettu kokonaisteho 132 megawattia. Tuulipuiston vuosittainen energiantuotanto on noin 400 gigawattituntia, joka vastaa yli 80 000 kotitalouden vuosittaista sähkön kulutusta (5 000 kWh/kotitalous).
OX2 hankki oikeudet Metsälamminkankaan tuulipuiston kehittämiseen vuonna 2019, ja investointipäätös sen rakentamisesta tehtiin tammikuussa 2020. Tuulipuiston rakennustyöt aloitettiin keväällä 2020 ja saatiin valmiiksi alkuvuodesta 2022.
Tuulipuisto luovutettiin omistajilleen Örron Energylle (ent. Lundin Energy) ja Sval Energille maaliskuussa 2022. OX2 vastaa tuulipuiston teknisestä ja kaupallisesta hallinnoinnista.
Avaintiedot
Hankkeen avaintiedot
- Teknologia
- Maatuulivoima
- Vaihe
- Toiminnassa
- Sijainti
- Vaala
- Tuulivoimalat
- 24
- Korkeus
- 220-230 m
- Käyttöönotto
- 2022
- Tuotanto
- 400 GWh
- Omistaja
- Orrön Energy & Sval Energi
- Toimittaja
- GE
- Hallinnoija
- OX2
Kestävyys
Kestävyys
Me ja alihankkijamme olemme vieraana hankealueella. Meille on tärkeää tehdä yhteistyötä paikallisten sidosryhmien kanssa sekä kunnioittaa alueella asuvia ja työskenteleviä ihmisiä. Viestimme avoimesti ja läpinäkyvästi, luomme työpaikkoja, kehitämme elinkeinoelämää sekä tuomme taloudellista hyötyä alueille. Taloudellinen hyöty tarkoittaa esimerkiksi kiinteistöveroa.
Uusiutuvan energian lisäämisen ei tule tapahtua luonnon kustannuksella emmekä tyydy vain ilmastonmuutoksen hillitsemiseen. Olemme jo pitkään työskennelleet toimintamme haitallisten luontovaikutusten minimimoiseksi. Teemme nyt aktiivisesti töitä saavuttaaksemme tavoitteemme luontopositiivisista tuuli- ja aurinkovoimapuistoista vuoteen 2030 mennessä.
Kestävyys on luontainen osa hankkeitamme aina varhaisesta suunnitteluvaiheesta rakentamiseen ja hallinnointiin saakka.
Alueen saavutettavuus
Alueen saavutettavuus
Ulkoilu, marjastus ja sienestys tuulipuiston alueella on sallittu alueen varoituskyltit ja vallitsevat sääolosuhteet huomioiden. Varovaisuutta tuulipuiston alueella tulee noudattaa tietyissä sääolosuhteissa. Tuulivoimaloiden lähellä oleskelu on vaarallista ukonilmalla ja silloin, kun voimaloista voi irrota jäätä tai lunta. Kiinnitäthän siis huomiota paikalla vallitseviin sääolosuhteisiin. Jäätä kertyy tuulivoimaloihin, kun lämpötila on 0 °C tai alle, etenkin jos tuolloin sataa lunta tai voimala on sumun tai pilvien peitossa. Näissä olosuhteissa voimalaan tulee pitää ainakin 400 metrin turvaetäisyys.
Kantelu- ja valituskäytäntö
Kantelu- ja valituskäytäntö
Kantelu- ja valituskäytäntö
Kantelu- ja valituskäytäntömme on tarkoitettu niille yksilöille, yhteisöille ja yrityksille, jotka haluavat antaa palautetta tai joilla on huolenaiheita projekteihimme liittyen.
OX2 ottaa kaikki saamansa valitukset vakavasti ja pyrkii huomioimaan sekä ratkaisemaan ne viivytyksettä. Valitus on muodollinen tyytymättömyydenilmaisu, joka on tehty OX2:lle tai liittyen OX2:en hankkeiden kehittämiseen, hankkeiden rakentamiseen, yrityksen toimintaan tai sen henkilöstöön.
Tunnustamme, että kaikilla on oikeus tehdä valitus ja varmistamme, että kaikki saamamme valitukset käsitellään kunnioittavasti, objektiivisesti ja tehokkaasti.
Haluatko tietää lisää?
Yhteyshenkilöt hankkeelle Metsälamminkangas
Kaupallinen päällikkö
Ilkka Vaaranen
+358 40 676 2711
ilkka.vaaranen@ox2.com
Metsälamminkankaan rakennushanke
Metsälamminkankaan tuulipuiston rakentaminen aloitettiin vuonna 2020 ja saatiin valmiiksi alkuvuodesta 2022. Oheiselta videolta voit katsoa, mitä kaikkea rakennusvaihe piti sisällään. Kesto 3:24.