Maatuulivoima
Korkeakangas
Karstula, Suomi
- Vaihe
- Toiminnassa
- Sijainti
- Karstula
- Käyttöönotto
- 2022
- Tuotanto
- 135 GWh
Tiedot hankkeesta
Korkeakankaan tuulipuisto sijaitsee reilun 10 kilometrin päässä Karstulan keskustasta. Alue on metsätalouskäytössä.
Tuulipuisto käsittää yhdeksän tuulivoimalaa, joiden kokonaiskorkeus 230 metriä ja yhteenlaskettu teho noin 45 megawattia. Tuulipuiston vuosittainen energiantuotanto on noin 140 gigawattituntia, joka vastaa yli 28 000 kotitalouden vuosittaista sähkön kulutusta (5 000 kWh/kotitalous).
Tuulipuisto koostuu tuulivoimaloiden lisäksi niitä yhdistävistä huoltoteistä sekä sähköasemasta, josta sähkö siirretään valtakunnalliseen sähköverkkoon 110 kilovoltin voimajohdolla. Tuulipuiston sisäinen sähkönsiirto on toteutettu maakaapeleilla.
OX2 hankki oikeudet Korkeakankaan tuulipuiston kehittämiseen vuonna 2018, ja investointipäätös sen rakentamisesta tehtiin tammikuussa 2020. Tuulipuiston rakennustyöt aloitettiin keväällä 2020 ja saatiin valmiiksi keväällä 2022.
Tuulipuisto luovutettiin Aquila Capitalille kesäkuussa 2022. OX2 vastaa tuulipuiston teknisestä ja kaupallisesta hallinnoinnista.
Avaintiedot
Hankkeen avaintiedot
- Teknologia
- Maatuulivoima
- Vaihe
- Toiminnassa
- Sijainti
- Karstula
- Tuulivoimalat
- 9
- Korkeus
- 230 m
- Käyttöönotto
- 2022
- Tuotanto
- 135 GWh
- Toimittaja
- Nordex
- Hallinnoija
- OX2
Kestävyys
Kestävyys
Me ja alihankkijamme olemme vieraana hankealueella. Meille on tärkeää tehdä yhteistyötä paikallisten sidosryhmien kanssa sekä kunnioittaa alueella asuvia ja työskenteleviä ihmisiä. Viestimme avoimesti ja läpinäkyvästi, luomme työpaikkoja, kehitämme elinkeinoelämää sekä tuomme taloudellista hyötyä alueille. Taloudellinen hyöty tarkoittaa esimerkiksi kiinteistöveroa.
Uusiutuvan energian lisäämisen ei tule tapahtua luonnon kustannuksella emmekä tyydy vain ilmastonmuutoksen hillitsemiseen. Olemme jo pitkään työskennelleet toimintamme haitallisten luontovaikutusten minimimoiseksi. Teemme nyt aktiivisesti töitä saavuttaaksemme tavoitteemme luontopositiivisista tuuli- ja aurinkovoimapuistoista vuoteen 2030 mennessä.
Kestävyys on luontainen osa hankkeitamme aina varhaisesta suunnitteluvaiheesta rakentamiseen ja hallinnointiin saakka.
Alueen saavutettavuus
Alueen saavutettavuus
Ulkoilu, marjastus ja sienestys tuulipuiston alueella on sallittu alueen varoituskyltit ja vallitsevat sääolosuhteet huomioiden. Varovaisuutta tuulipuiston alueella tulee noudattaa tietyissä sääolosuhteissa. Tuulivoimaloiden lähellä oleskelu on vaarallista ukonilmalla ja silloin, kun voimaloista voi irrota jäätä tai lunta. Kiinnitäthän siis huomiota paikalla vallitseviin sääolosuhteisiin. Jäätä kertyy tuulivoimaloihin, kun lämpötila on 0 °C tai alle, etenkin jos tuolloin sataa lunta tai voimala on sumun tai pilvien peitossa. Näissä olosuhteissa voimalaan tulee pitää ainakin 350 metrin turvaetäisyys.
Kantelu- ja valituskäytäntö
Kantelu- ja valituskäytäntö
Kantelu- ja valituskäytäntö
Kantelu- ja valituskäytäntömme on tarkoitettu niille yksilöille, yhteisöille ja yrityksille, jotka haluavat antaa palautetta tai joilla on huolenaiheita projekteihimme liittyen.
OX2 ottaa kaikki saamansa valitukset vakavasti ja pyrkii huomioimaan sekä ratkaisemaan ne viivytyksettä. Valitus on muodollinen tyytymättömyydenilmaisu, joka on tehty OX2:lle tai liittyen OX2:en hankkeiden kehittämiseen, hankkeiden rakentamiseen, yrityksen toimintaan tai sen henkilöstöön.
Tunnustamme, että kaikilla on oikeus tehdä valitus ja varmistamme, että kaikki saamamme valitukset käsitellään kunnioittavasti, objektiivisesti ja tehokkaasti.
Haluatko tietää lisää?
Yhteyshenkilöt hankkeelle Korkeakangas
Kaupallinen päällikkö
Ilkka Vaaranen
+358 40 676 2711
ilkka.vaaranen@ox2.com