Merituulivoima
Halla
Pohjanlahti, Suomi
- Vaihe
- Kehitysvaiheessa
- Sijainti
- Pohjanlahti
- Tuotanto
- 12 TWh
Tiedot hankkeesta
Merituulivoimahanke Halla sijoittuu Pohjanlahdelle, Oulun ja Raahen edustalla olevalle Suomen talousvyöhykkeelle. Tuulipuiston alueen pinta-ala on noin 570 km2 ja sen etäisyys Oulun pohjoispuolella sijaitsevaan Virpiniemeen on noin 52 kilometriä, Hailuotoon on noin 23 kilometriä ja Raaheen noin 35 kilometriä.
Hanke käsittää enintään 160 tuulivoimalaa, joiden vuosittainen sähköntuotanto on noin 12 TWh. Tuotanto kattaisi noin 15 prosenttia Suomen 2023 vuoden sähköntuotannosta (78 TWh).
Merituulipuisto suunnitellaan liitettävän Fingridin kantaverkkoon Raahen, Siikajoen ja/tai Oulun alueilla. Hallan läheinen sijainti Raaheen voisi tuoda mahdollisuuksia yhteistyöhön fossiilivapaan teräksen tuotantoa tavoittelevan SSAB:n kanssa, jonka Raahen tehtaalle suunnitellaan parhaillaan uutta vahvaa yhteyttä kantaverkkoon. Yhtenä vaihtoehtona onkin, että hankkeen verkkoliityntä tehdään suoraan SSAB:n tehtaalle.
Hankkeessa toteutetaan ympäristövaikutusten arviointimenettely. Ympäristövaikutusten arvioinnin lisäksi hankkeiden käynnistäminen ja merenpohjan tutkiminen ulkomerellä olevalla talousvyöhykkeellä vaatii erityisen tutkimusluvan. OX2 sai tutkimusluvan hankkeelle valtioneuvoston yleisistunnossa tammikuussa 2022.
Mitä seuraavaksi?
Hankkeen ympäristövaikutusten arviointimenettely on käynnissä. YVA-ohjelma oli nähtävillä syksyllä 2022, ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus antoi ohjelmasta lausuntonsa marraskuussa 2022. Lausunto löytyy täältä ja alla olevista dokumenteista.
YVA-selostus valmistuu ja tulee nähtäville vuoden 2024 aikana. Selostuksessa käydään läpi hankkeen ympäristövaikutukset yksityiskohtaisesti. Yhteysviranomaisena toimiva ELY-keskus antaa selostuksesta perustellun päätelmän kahden kuukauden kuluessa nähtävillä olon päättymisestä.
Hankkeen luvitusmenettelyt ja tutkimukset kestävät arviolta vuoden 2027 loppuun.
Avaintiedot
Hankkeen avaintiedot
- Teknologia
- Merituulivoima
- Vaihe
- Kehitysvaiheessa
- Sijainti
- Pohjanlahti
- Tuulivoimalat
- ~ 160
- Tuotanto
- 12 TWh
Dokumentit
Hankedokumentit
- Usein kysytyt kysymykset: Halla ja Laine -merituulivoimahankkeet
- Vanliga frågor – de havsbaserade vindkraftsprojekten Halla och Laine
- YVA-menettelyn yleistiedot
- Arviointiohjelman osa A: Merituulivoimapuisto ja merikaapeli Suomen talousvyöhykkeellä ja aluevesillä
- Arviointiohjelman osa B: Sähkönsiirto mantereella
- Yhteysviranomaisen lausunto arviointiohjelmasta 24.11.2022
- Liite yhteysviranomaisen lausuntoon
Kestävyys
Kestävyys
Me ja alihankkijamme olemme vieraana hankealueella. Meille on tärkeää tehdä yhteistyötä paikallisten sidosryhmien kanssa sekä kunnioittaa alueella asuvia ja työskenteleviä ihmisiä. Viestimme avoimesti ja läpinäkyvästi, luomme työpaikkoja, kehitämme elinkeinoelämää sekä tuomme taloudellista hyötyä alueille. Taloudellinen hyöty tarkoittaa esimerkiksi kiinteistöveroa.
Uusiutuvan energian lisäämisen ei tule tapahtua luonnon kustannuksella emmekä tyydy vain ilmastonmuutoksen hillitsemiseen. Olemme jo pitkään työskennelleet toimintamme haitallisten luontovaikutusten minimimoiseksi. Teemme nyt aktiivisesti töitä saavuttaaksemme tavoitteemme luontopositiivisista tuuli- ja aurinkovoimapuistoista vuoteen 2030 mennessä.
Kestävyys on luontainen osa hankkeitamme aina varhaisesta suunnitteluvaiheesta rakentamiseen ja hallinnointiin saakka.
Kantelu- ja valituskäytäntö
Kantelu- ja valituskäytäntö
Kantelu- ja valituskäytäntö
Kantelu- ja valituskäytäntömme on tarkoitettu niille yksilöille, yhteisöille ja yrityksille, jotka haluavat antaa palautetta tai joilla on huolenaiheita projekteihimme liittyen.
OX2 ottaa kaikki saamansa valitukset vakavasti ja pyrkii huomioimaan sekä ratkaisemaan ne viivytyksettä. Valitus on muodollinen tyytymättömyydenilmaisu, joka on tehty OX2:lle tai liittyen OX2:en hankkeiden kehittämiseen, hankkeiden rakentamiseen, yrityksen toimintaan tai sen henkilöstöön.
Tunnustamme, että kaikilla on oikeus tehdä valitus ja varmistamme, että kaikki saamamme valitukset käsitellään kunnioittavasti, objektiivisesti ja tehokkaasti.
Haluatko tietää lisää?
Yhteyshenkilöt hankkeelle Halla
Projektipäällikkö
Patrick Lees
+358 40 662 1184
patrick.lees@ox2.com
Hankkeen uutisia
2024
Valtioneuvosto ei myöntänyt yhdellekään merituulivoiman hankekehittäjälle hyödyntämisoikeuksia talousvyöhykkeellä – OX2 tulee jatkamaan merituulivoiman hankekehitystä
2023
Valtioneuvosto myönsi OX2:n Pohjanlahden talousvyöhykkeen merituulivoimahankkeiden tutkimusluville jatkoaikaa lokakuun loppuun 2026 saakka
Selvitys: Merituulivoima tuo työtä ja verotuloja pitkäksi aikaa
OX2 ja Raahen Satama solmivat yhteistyön merituulivoimapuisto Hallan valmisteluun liittyen
OX2:n Pohjanlahden merituulivoimahankkeiden kumppaniksi IKEA-konsernin sijoitusyhtiö Ingka Investments
Selvitys: Merituulivoimahankkeiden talous- ja työllisyysvaikutukset merkittäviä – OX2:n merituulivoimahankkeet edenneet jo pitkälle
2022
OX2:n merituulivoimapuisto Hallan ympäristövaikutusten arviointiohjelmavaihe on valmistunut – YVA-menettely etenee seuraavaan vaiheeseen
OX2 sai tutkimusluvat kahdelle merituulihankkeelle Pohjanlahdella – “Askel eteenpäin kohti suomalaista merituulituotantoa”
2021
OX2 aloittaa ympäristövaikutusten arvioinnin kahdelle merituulihankkeelle Pohjanlahdella
Tilaa hankkeen uutiskirje
Jos haluat saada ajankohtaista tietoa merituulivoimahanke Hallan etenemisestä, voit tilata hankkeen uutiskirjeen alla olevasta linkistä.