Sakari Hellmanista OX2:n Transaction Manager
Sakari Hellman aloitti Transaction Managerina OX2:n transaktiotiimissä elokuussa. Tiimi vastaa uusiutuvan energian hankeoikeuksien ostoista sekä rakennusvalmiiden hankkeiden myynnistä.
OX2 ostaa hankeoikeuksia muilta alan toimijoilta ja jatkaa hankkeiden kehittämistä kohti rakennusvaihetta. “Transaktiotiimi johtaa hankkeiden ostoprosessia, ja meidän tehtävämme on toimia prosessissa ikään kuin projektipäällikköinä. Käymme vuoropuhelua kaupan toisen osapuolen kanssa, valmistelemme sopimuksia yhdessä juristien kanssa sekä arvioimme hankkeiden taloudellisia vaikutuksia. Tätä varten konsultoimme eri asiantuntijoitamme ja pidämme tarvittavilta osin muun organisaation ajan tasalla prosessin kulusta”, Hellman kuvaa.
Myyntipuolella tiimin tehtävänä on Hellmanin mukaan “uusien kotien” löytäminen hankkeille. OX2 toteuttaa uusiutuvan energian hankkeet avaimet käteen -periaatteella, jossa ostaja saa rakennusvalmiin tuuli- tai aurinkovoimahankkeen, jonka OX2 rakennuttaa toimivaksi, energiaa tuottavaksi puistoksi. “Oikeanlaisten ostajien löytäminen on tärkeää, sillä se mahdollistaa hankkeen toteutumisen. Sitä kautta Suomeen saadaan lisää puhdasta energiaa”, Hellman sanoo.
Ennen OX2:lle siirtymistään Hellman on työskennellyt muun muassa yritysjärjestelyiden sekä kiinteistöjen parissa. Lisäksi hän on tehnyt töitä johdannaistuotteiden parissa Lontoossa. Hellman on koulutukseltaan rahoituksen ja taloustieteen maisteri Tukholman yliopistosta.
Uusien tuulien pariin tuoreen Transaction Managerin innosti mahdollisuus olla mukana muuttamassa energia-alaa kestävämpään suuntaan: “Uusiutuvan energiantuotannon edistäminen on merkityksellistä. Työhön tuo mielekkyyttä myös asiantuntevat ja mukavat kollegat sekä projekteissa saamamme vastuu”.
Helsingin toimistolla työskentelevä Hellman kertoo, että alku OX2:lla on mennyt todella hyvin. Myös uuteen työyhteisöön solahtaminen on käynyt helposti. “Meillä on muodostunut OX2:lla oma kuntosali- ja juoksuporukka, jonka kanssa treenaamme viikoittain. Itse sain tosin yllättyä tiimiläisteni kovasta kunnosta – joudun kääntymään lenkeillä jo puolessa välissä takaisinpäin”, hän naurahtaa.
OX2:n missio on lisätä uusiutuvan energian saatavuutta. Mistä saat itse energiaa työn ulkopuolella?
“Saan energiaa arkeeni urheilusta. Erityisesti tulee käytyä kuntosalilla ja juoksulenkeillä. Muutoin vapaa-ajalla saan virtaa matkustelusta niin kotimaassa kuin ulkomailla.”