Logotype

Jenna Aikio nimitetty OX2:n maankäyttöpäälliköksi

elokuu 9, 2023, 09:00
 Uutiset

OX2:n tuore maankäyttöpäällikkö Jenna Aikio aloitti tehtävässään toukokuun alussa. Hän huolehtii vastuullaan olevien hankkeiden maankäyttö- ja vuokrasopimusten neuvotteluista. Tärkeä osa työtä on tiivis yhteistyö maanomistajien sekä aurinko- ja tuulivoimahankkeiden muiden sidosryhmien kanssa.

”Avoimuus ja viestintä ovat kaiken keskiössä”, Aikio sanoo ja jatkaa: ”Uusiutuvan energian kehittäminen ja rakentaminen Suomeen on tärkeää sekä yhteiskunnallisesti että huoltovarmuuden kannalta. Itse hankkeissa maankäytöllisten asioiden tulee edetä mahdollisimman sujuvasti, jotta hankkeiden toteutus ja rakentaminen on tulevaisuudessa mahdollista.”

Tällä hetkellä Aikio on mukana muun muassa Halsuan, Tevaniemen ja Korpivaaran tuulivoimahankkeissa. Hänen tukikohtanaan on Oulun toimisto. Koulutukseltaan Aikio on energia- ja ympäristötekniikan insinööri, joka ennen OX2:lle siirtymistään työskenteli tuulivoimahankkeiden hankekehittäjänä. Uudet haasteet houkuttelivat Aikion nykyiseen tehtäväänsä.

”Olin kuullut paljon positiivista OX2:n toiminnasta ja vastuullisuudesta. Minut otettiinkin täällä hyvin vastaan ja tuntuu, että näkemyksiäni on kuunneltu ja arvostettu heti alkumetreistä lähtien”, Aikio iloitsee.

Vapaa-ajalla Aikion voi usein löytää nauttimasta ulkoilmasta tai harrastuksistaan. ”Ulkoilen paljon ja harrastan eri lajeja koirieni kanssa. Viimeisen puolen vuoden aikana olen lisäksi viihtynyt hyvin crossfitin parissa”, hän toteaa.

OX2:n missio on lisätä uusiutuvan energian saatavuutta. Mistä saat itse energiaa työn ulkopuolella?

”Saan energiaa erityisesti ystävistäni, perheestäni sekä omiin harrastuksiini uppoutumisesta. Nautin myös paljon luonnossa liikkumisesta”, Aikio kertoo.