Logotype

OX2:lle uusi tuulivoimaloiden käyttö- ja hallinnointijohtaja

kesäkuu 29, 2019, 16:50
 Uutiset
TypeError: Cannot read properties of undefined (reading 'length')

Lars Bryngelssonista uusi OX2:n tuulivoimaloiden käyttö- ja hallinnointijohtaja. Hänen tehtävänsä on johtaa ja kehittää tuulipuistojen teknistä ja kaupallista hallinnointia eri asiakkaiden puolesta. OX2:n hallinnointisalkku kuuluu Pohjoismaiden suurimpiin, sillä yhtiöllä on sopimus yli 200 tuulivoimalan hallinnoinnista.

Lars Bryngelsson on viimeksi työskennellyt CANEA Consultingin palveluksessa ja hänellä on monen vuoden kokemus hallinto- ja johtotehtävistä tehostamiseen ja laatuun keskittyvänä liikkeenjohdon konsulttina. Hän on myös toiminut kansainvälisen myynnin ja toimitusketjun hallinnan operatiivisissa tehtävissä aurinkoenergiasektorilla.

”Toivotamme Lars Bryngelssonin tervetulleeksi yhtiöömme” -OX2:n konsernijohtaja Johan Ihrfelt

– Odotan innokkaasti, että pääsen jatkamaan toiminnan kehittämistä siten, että asiakkaamme saavat aina suurimman mahdollisen tuoton sijoituksilleen. On todella mukava päästä työskentelemään taas uusiutuvan energian pariin OX2:n kaltaisessa proaktiivisessa ja kunnianhimoisessa yhtiössä, Lars Bryngelsson sanoo.

Lars Bryngelsson aloitti tehtävässään 9.1. ja toimii OX2:n konsernijohtaja Johan Ihrfeltin alaisuudessa.

– Toivotamme Lars Bryngelssonin tervetulleeksi yhtiöömme. Hänen asiantuntemuksensa ja kokemuksensa auttavat OX2:ta vahvistamaan entisestään asemaansa tuulipuistojen teknisenä ja kaupallisena hallinnoijana ja laajentumaan uusille markkinoille, OX2:n konsernijohtaja Johan Ihrfelt toteaa.

OX2 tarjoaa kattavan valikoiman tuulipuistojen käyttö- ja hallinnointipalveluja. Yhtiön toimeksiantajien joukkoon kuuluvat mm. IKEA, Allianz, Polarkraft ja Aquila Capital.