Nyt rakennetaan Ajoksen tuulipuiston ensimmäistä vaihetta

News ⎜2017-07-18

OX2 on aloittanut Ajoksen tuulipuiston rakennustyöt Pohjois-Suomessa. Kyse on ns. repowering-hankkeesta, jossa kymmenen vanhaa merellä ja pitkin rannikkoa sijaitsevaa tuulivoimalaa muutetaan nykyaikaisiksi tuulivoimaloiksi.

Lisäksi maalle rakennetaan kolme uutta tuulivoimalaa. Vuonna 2017 tämä uudistettu 13 voimalan tuulipuisto alkaa tuottaa aiempaan verrattuna kaksinkertaisen määrän uusiutuvaa sähköä.